keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Long time no see... Long time no ABC !

Viime kerrasta näyttää kuluneen luvattoman pitkä aika, miltei kuukausi! Tässä on ehtinyt tapahtua yhtä jos toistakin, enkä varmasti enää edes muista kaikkea.
Pääsääntöisesti elämäni on noudattanut samaa vanhaa kaavaansa muutamia irtiottoja lukuunottamatta.

Irtisanouduin eilein työstä, jossa ehdin olla 7 päivää. Hyvä niin, se olikin paskamesta nimeltä Suoramarkkinointi Mega. Onneksi ei tarvitse kituuttaa siellä koko kesää, vähemmästäkin olisi tullut hulluksi. Perjantaina kokeilen taas siipiäni kioskimyyjänä. Ihan kiva, että saan kahden päivän mega-palkan yhdestä päivästä ärrällä.

Kun olen ollut tämän yhden päivän vapaalla, alkaa tuntua pikkasen kesälomalta. Hyvä se on tässä vaiheessa tajuta olevansa lomalla, kun viikon päästä ollaan jo valmistautumassa henkisesti juhannuksen rientoihin. Oi juhannus, tule jo. Kuuluuko se muuten kirjoittaa isolla vai pienellä J:llä?
Omista jussisuunnitelmistani voisin kirjoitella sen verran, että mökille ollaan menossa koko lössi. Lössi tarkittaa siis vähintäänkin minua ja Teemua, sekä Teemun porukoita.
Odotan kovasti mökkijuhannusta, mutta sitä ennen on hoidettava yksi työviikko pois alta.

Jospa siinä tili karttuisi.