keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Yhyy.

Tein blogille uuden ulkoasun, vähän kusee tuo harmaan sävy tuossa ylätunnisteen kuvassa, mutta paskat siitä. Samoin tekstin pinkkeys ei ole ollenkaan läheskään sama kuin tuossa Cyberspace-tekstissä, mutta en jaksa nyt moisilla vaivata päätäni.

Inhottaa kun blogger ja picasa ei oikein toimi noiden väriensä kanssa 1:1... Olisi kiva kun saisi tuon #333333-harmaan Picasallakin yhyyitkuvinku.

Tällä on ollut kamala närästys kohta varmaan 18 tuntia. Kenties se on se eilen syömäni kebabbi, oli mikä oli mutta haluaisin tästä jo eroon. Kamala polte, ikinä ei ole ollut tällaista närästystä. Eikä vitun Renniekään auta, seuraavaks juon vitusti maitoo tai menen ostamaan Samarinia.

... Mut on jotain hyvääkin, sain matikankokeesta 3sen, eli tuo kiitettävä tulee sitten kurssiarvosanaksikin. Hehe.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kaunis kuin 60-luvun Anna Karina.

Hieman vanhempana kirjoitan nyt Herra Ylpön laulaessa taustalla. Eilen käynnistyi siis viimeinen teinivuoteni ja isä toi sitten lahjaksi tuon Herra Ylpön & Ihmisten uusimman lätyn Pojat ei tanssi. Kokonaisuudessaan loistava minun mielestäni, en voi olla rakastamatta Ylpön sanoituksia.

Viikonloppuna suuntaamme Teemun kanssa Saloon katsomaan kyseistä kokoonpanoa, mutta vähän minua houkuttelisi mennä jo torstaina Forssan 54seen kun sielläkin esiintyvät. Teemu ei tosin ollut ihan niin innostunut ajatuksesta eräistä syistä.

Oli muuten viimelauantaina oikein kunnon kotibileet, ainakin siitä päätellen, että kaksi ihmistä oksensi, toinen jopa keittiön lattialle. Kyseinen oksentelija hajotti myös meidän vessanpöntönkannen, nyt siitä puuttuu oikein kunnon palanen... Mut hauskaa oli, vaikkakaan draamalta ei säästytty.

...Josko sitä nyt suoristaisin hiukset ja vaihtaisin vaatteet.

Enää kaksi viikkoa Tunisianmatkaan.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Hey there Delilah.

Hey there Delilah
What's it like in New York City
I'm a thousand miles away
But girl tonight you look so pretty
Yes you do
Time square can't shine as bright as you
I swear it's true

Hey there Delilah
Don't you worry about the distance
I'm right there if you get lonely
Give this song another listen
Close your eyes
Listen to my voice it's my disguise
I'm by your side

Oh it's what you do to me (4x)
What you do to me

Hey there Delilah
I know times are getting hard
But just believe me girl
Someday I'll pay the bills with this guitar
We'll have it good
We'll have the life we knew we would
My word is good

Hey there Delilah
I've got so much left to say
If every simple song I wrote to you
Would take your breath away
I'd write it all
Even more in love with me you'd fall
We'd have it all

Oh it's what you do to me (4x)

A thousand miles seems pretty far
But they've got planes and trains and cars
I'd walk to you if I had no other way
Our friends would all make fun of us
And we'll just laugh along because we know
That none of them have felt this way
Delilah I can promise you
That by the time we get through
The world will never ever be the same
And you're to blame

Hey there Delilah
You be good and don't you miss me
Two more years and you'll be done with school
And I'll be making history like I do
You know it's all because of you
We can do whatever we want to
Hey there Delilah here's to you
This ones for you


Plain White T's - Hey there Delilah

Tuli ikävä muutamia ihmisiä, tämä siksi.

pleasure little treasure.

Hyvää (Depeche Moden säestämää) sunnuntaiaamua vaan kaikille. Tulin, koska koen parhaillaan hyvinkin voimakasta halua kirjoittamiseen, mutta koska en yksinkertaisesti pysty keksimään, mitä kirjoittaisin, niin löpisenpäs nyt tänne sitten kaikenlaista turhaa teidän (koska blogillani on varmasti ainakin kaksi lukijaa) iloksenne ja suruksenne.

Viettelin eilen pienenpientä ryypiskelyiltamaa kera Teemun, sekä kahden S:n kanssa. Alunperin en ollut aikeissa lähteä jatkamaan iltaa baariin, mutta niinhän me sitten pienen väännön jälkeen päädyimme Hannibaliin, taas kerran. Oli kuitenkin loppupeleissä ihan mukavaa, törmäsin muutamaan tuttuun, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden, nimittäin eräs hyvä ystäväni ala-asteelta ja yläasteen kasiluokkaan saakka.
Hauskaa sinänsä, että olin juuri menneinä päivinä ajatellut tätä kyseistä naista melko paljonkin, niinkuin olen ajatellut montaa muutakin vanhaa kaveriani, joihin en enää niinkään ole yhteyttä pitänyt.
No, juttelimme siinä sitten hetken tupakoinemme, ja nyt haluaisin kovin kutsua neitosen tänne meille. Nyt hieman vanhempana ja kypsempänä voinen todeta, että syy, jonka vuoksi minä ja tämä kaverini silloin kerran ajauduimme erillemme, on jumalattoman typerä, ja haluaisin todellakin saada sen hyvän ystävän takaisin, joka minulla kerran oli.

Toivon, ettei nyt ole liian myöhäistä, vaikka tuskinpa koskaan on.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

nÄLKÄ.

Minut ylipuhuttiin eilen menemään viimein lävistämään kieleni, ja niinhän minä sitten yllytyshulluna tyttönä astelin sisään liikkeeseen.

Lävistys kävi äkkiä, kun miinustetaan se aika, jonka lävistäjäsetä Mika kulutti kieleni kiskomiseen. Ei jumaleisson mitä touhua, loppupeleissä siinä oli lävistäjän lisäksi joku tatuoitu semikehonrakentajamies pitelemässä päätäni paikallaan ja vielä joku tyttönen pitelemässä alahuultani näkyvyyttä estämästä.. Varsinainen murheenkryyni asiakkaaksi olin siis.

Mutta kuten sanoin, rei'ittäminen oli hetkessä ohi ja korukin paikallaan, ja minä viisikymppiä köyhempi. Ei muuta kuin apteekin kautta kotiin Corsodylin (kertakaikkiaan kammottavaa ainetta, ihan muistuu viisaudenhampaidenpoisto mieleen) kanssa.
Parissa tunnissa puhe-elimeni turposi varmaan kaksinkertaiseksi, mutta laski sitten otettuani Ibumaxin. Yöni sain myös onneksi nukkua rauhassa heräämättä kielikipuihin. Nice. Olin jo valmistautunut henkisesti valvomaan koko yön.

tänään aamulla ajattelin ihmeissäni, että mikä on, kun ei ole kieli lainkaan kipeä... Luulot karisivat kuitenkin nopeasti, sillä noustuani sängystä ja toivotettuani hyvää huomenta koulusta hyppärille päässeelle Teemulle, iski suuvärkkiini sellainen polte ja tuska, että oli pakko ottaa Ibumax. Nyt olenkin sitten pärjännyt sillä koko päivän, paitsi että...

... Kamala nälkä !

Ette voi uskoa, miten mieli tekisi hakea leipää ja PURESKELLA, mutta koska haluan suuni olevan kunnossa mahdollisimman pian, aion selvitä mehujäällä ja keitoilla vielä tämän päivän, kenties huomenna voin iltapalaksi jo syödä leipää.

Odotan sitä todella.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

brainwash.

Enpäs olekaan kirjoitellut aikoihin, kuinkas siinä nyt näin kävi... No, nyt näpyttelen muutaman sanasen, ettei tule niin huono omatunto tästä radiohiljaisuudesta.

Katselin juuri tuossa Saw VI-elokuvan. Käväisin tänään töissä Turengin ärrällä ja vuokrasin sen sieltä tajuttuani kyseisen pätkän jo ilmestyneen. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa jo vitosen jälkeen, mutta niin se vaan on mennyt täysin ohi...
No,olihan tuo ihan katsomisen arvoinen, mutta minusta alkaa vähän mennä tuo silmitön teurastaminen ja itseääntoistavat juonenkäänteet jo pikkasen yli...
Nyt tylsistyn sitten TVn ääressä mässyn kera yksin, kun Teemu on Trash Festeillä. Täytyy sanoa, että tekee mieleni kovin ottaa auto ja lähteä ajamaan kohti pääkaupunkia ihan vain siksi, että olisi jotain tekemistä... ja mikä tärkeintä; seuraa.

En osaa olla yksin enää nykyään. Pitäisi olla koko ajan tekemistä.
Tylsää.