Minut ylipuhuttiin eilen menemään viimein lävistämään kieleni, ja niinhän minä sitten yllytyshulluna tyttönä astelin sisään liikkeeseen.
Lävistys kävi äkkiä, kun miinustetaan se aika, jonka lävistäjäsetä Mika kulutti kieleni kiskomiseen. Ei jumaleisson mitä touhua, loppupeleissä siinä oli lävistäjän lisäksi joku tatuoitu semikehonrakentajamies pitelemässä päätäni paikallaan ja vielä joku tyttönen pitelemässä alahuultani näkyvyyttä estämästä.. Varsinainen murheenkryyni asiakkaaksi olin siis.
Mutta kuten sanoin, rei'ittäminen oli hetkessä ohi ja korukin paikallaan, ja minä viisikymppiä köyhempi. Ei muuta kuin apteekin kautta kotiin Corsodylin (kertakaikkiaan kammottavaa ainetta, ihan muistuu viisaudenhampaidenpoisto mieleen) kanssa.
Parissa tunnissa puhe-elimeni turposi varmaan kaksinkertaiseksi, mutta laski sitten otettuani Ibumaxin. Yöni sain myös onneksi nukkua rauhassa heräämättä kielikipuihin. Nice. Olin jo valmistautunut henkisesti valvomaan koko yön.
tänään aamulla ajattelin ihmeissäni, että mikä on, kun ei ole kieli lainkaan kipeä... Luulot karisivat kuitenkin nopeasti, sillä noustuani sängystä ja toivotettuani hyvää huomenta koulusta hyppärille päässeelle Teemulle, iski suuvärkkiini sellainen polte ja tuska, että oli pakko ottaa Ibumax. Nyt olenkin sitten pärjännyt sillä koko päivän, paitsi että...
... Kamala nälkä !
Ette voi uskoa, miten mieli tekisi hakea leipää ja PURESKELLA, mutta koska haluan suuni olevan kunnossa mahdollisimman pian, aion selvitä mehujäällä ja keitoilla vielä tämän päivän, kenties huomenna voin iltapalaksi jo syödä leipää.
Odotan sitä todella.
