Olen viimepäivinä tehnyt aikamatkaa kolmen vuoden taakse, aikaan jolloin ikää mittarissa oli 17 vuotta. Se, miten olen tuon aikamatkani tehnyt, on ehkä maailman yksinkertaisin tapa palauttaa mieleen muistoja: olen kuunnellut musiikkia. Sellaista, joka soi mp3-soittimessani ja koneellani lukion ensimmäisen vuosikurssin lopussa ja toisen alussa. Nyt jälkikäteen ajatellen olen kyllä todellakin voinut hyvillä mielin luokitella itseni tuolloin emoksi, vaikken tosiaan ole oikein koskaan varsinaisesti ollut noiden luokittelujen kannalla. Toki on helppoa sanoa olevansa vaikka hipster, se antaa sama tien kuulijoille tietyn kuvan ihmisestä...
Mutta siihen aikamatkaani. Nyt, kun mp3seni on jälleen täynnä tuota kolmen vuoden takaista musiikkiani, tunnen itseni yhtäkkiä samaksi tylleröksi, kuin tuolloin, kun taipaleeni avokkini kanssa oli vasta alullaan ja kaikki kokematta. On hauskaa, miten niinkin jokapäiväinen asia, kuin musiikki, voi aiheuttaa niinkin voimakkaita tunteita, kun oikea kappale soi oikeaan aikaan. Musiikki soi kaikuna jostain menneestä ja koska olen niin nostalgisointiin taipuvainen, sillä on minuun voimakas vaikutus.
On muuten todella hullua ajatella, että vain kolme vuotta sitten olin vielä täydessä teini-iässä! Jotenkin aika on kulunut kuin siivillä sen jälkeen, kun muutimme T:n kanssa yhteen ja joskus unohdan oikeasti, kuinka "vanha" olen ja kuinka kauan olemme seurustelleet. En tiedä, onko se positiivista vai negatiivista, että kolme vuotta mustatukkaisen enkelipoikani kanssa tuntuu joskus pieneltä ikuisuudelta :>.
